Hae tästä blogista

tiistai 28. marraskuuta 2017

Tulevaisuuden kyselytunti - katsomodemokratiasta dialogiin




Olen saanut olla mukana Lahden Diakonialaitoksen edustajana Sitran Erätauko -hankkeessa tänä syksynä. Erätauon puitteissa järjestettiin mm. keskustelutapahtuma 1.11. Lahdessa, jossa teemana oli menestys. Kokoonnuimme keskustelemaan siitä, tarvitaanko erätaukoa menestyksestä?

Erätauko-työskentelyn tavoitteena oli myös työstää kysymyksiä ministereille eduskunnan tulevaisuuden kyselytunnille. 27.11. toteutuneella kyselytunnilla puhetta johti eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen. Itse pääsin esittämään kysymykseni elinkeinoministeri Mika Lintilälle ja kysymys liittyy syrjäytymis-käsitteen käyttöön:

"Syrjäytyminen -käsite on ollut suomalaisessa retoriikassa käytössä 70-80 -lukujen taitteesta lähtien, jolloin työttömyys ja köyhyys eivät käsitteinä enää riittäneet kuvaamaan suomalaisten sosiaalisten ilmiöiden joukkoa. Kuitenkin syrjäytyminen -käsitteen huoleton ja lavea käyttö mediassa, poliittisissa teksteissä ja kehittämishankkeisiin ja -projekteihin liittyvässä kielenkäytössä on luonut epämääräisen syrjäytymisdiskurssin erityisesti suhteessa nuoriin. Jo 1980-luvulla tutkijat esittivät huolensa syrjäytymis-termin määrittelemättömästä käytöstä, joka johtaisi siihen, että ”ainoastaan keski-ikäiset, ammattitaitoiset, perheelliset ja terveet miehet jäävät ilman syrjäytyneen leimaa”.
Kysyisinkin: voitaisiinko poliittisten tekstien ja rahoitusvälineiden kielessä siirtyä puhumaan syrjäytymisen sijaan mahdollisuuksista? Koska kieli rakentaa todellisuutta, on tällä hetkellä riskinä että mahdollisuuksien lisäämisten sijaan lisätäänkin syrjäytymistä entisestään."

Mitä ministeri sitten vastasi? Hän totesi olevansa pitkälle samaa mieltä syrjätymis-käsitteen käytön ongelmallisuudesta. Lintilän oma ajatus oli, että alettaisiin puhua enemmän esimerkiksi toimintaedellytysten parantamisesta kuin syrjäytymisestä.

Diakonialaitoksen diakoniatyössä törmää usein yhteiskunnan normeihin ja vaatimuksiin; jos ihminen ei näitä normeja täytä hän voi syrjäytyä - tai hänet asetetaan syrjään. Yhteiskunnan syrjään jääminen voi liittyä vammaan, työttömyyteen, maahanmuuttajuuteen tai yksinäisyyteen. Me Diakonialaitoksella haluamme edistää ihmisten kohtaamista ihmisinä – ilman mitään leimoja.

Lisää tulevaisuuden kyselytunnista:

Ylen ruotsinkieliset uutiset (13 min kohdalta): https://areena.yle.fi/1-3833578

Ylen ajantasa-ohjelma: https://areena.yle.fi/1-4267441

maanantai 20. marraskuuta 2017

Tervetuloa DJ:n olohuoneeseen!

Lahden Diakonialaitos haluaa tehdä hyvää. Olemme pian 150-vuotias organisaatio, jonka juuret ovat Viipurissa, mutta vuodesta 1940 olemme vaikuttaneet Lahden keskustassa. Kaverit kutsuvat meitä Dilaksi ja Dilan kortteli sijaitsee Vuorikadun, Sibeliuksenkadun, Ahvenistonkadun ja Hollolankadun muodostamassa korttelissa.

Sain kunnian aloittaa elokuussa 2017 Lahden Diakonialaitoksen diakoniajohtajana. Samoihin aikoihin syntyi ajatus diakoniajohtajan eli DJ:n blogista. Ensin piti vain löytää blogille nimi. Olen jo ajat sitten oivaltanut, että parhaat ideat harvoin syntyvät omassa päässä ja siksi on hyvä verkostoitua muiden ammattilaisten kanssa. Niin myös tässä blogin nimeämisessä kutsuin työhuoneeseeni iltapäiväkahville kaksi kekseliästä naista - ja ennen kuin ensimmäiset kupit kahvia oli juotu oli sopiva nimi löytynyt!

Näin ollen saatte jatkossa lukea ajatuksiani hyvän tekemisestä, diakoniasta, Lahdesta, kehittämisestä,  verkostoitumisesta, asiantuntijuudesta ja innovoinnista täältä DJ:n olohuoneesta. Säännöllisin väliajoin saan toivottavasti myös vierailijakirjoittajia olohuoneeseeni. Tervetuloa siis tuomaan näkökulmaa kaikki Dilan yhteistyökumppanit, asiakkaat, meillä harjoittelevat opiskelijat ja muut Dilan työntekijät! DJ:n olohuoneessa on aina kahvia tarjolla ja tilaa erilaisille mielipiteille ja keskustelulle!