Hae tästä blogista

tiistai 15. lokakuuta 2019

Toimintamme painopiste on siellä, missä ihmisten koti sijaitsee

Lahden Diakonialaitoksella me haluamme tukea ja auttaa lähimmäisiämme, joilla on hätää ja avuntarvetta omassa arjessaan. Vaikka ensisijainen toimintakenttämme on Lahden seutu ja siellä asuvat ihmiset, emme voi sulkea silmiämme muidenkaan avuntarpeilta.

Romanian romaneita on nähty viime vuosina Suomessa, varsinkin pääkaupunkiseudulla, kerjäämässä ja myymässä esim. Iso Numero -lehteä. Romanien elinoloista ja tilanteesta Romaniassa on myös keskusteltu julkisuudessa, varsinkin lasten elinoloihin ja elämään liittyvät kysymykset ovat herättäneet huolta.

Meillä oli mahdollisuus yhteistyökumppanimme Jorma Virtasen kanssa matkustaa lokakuussa Romanian Oradeaan tutustumaan romaneiden elämään ja siellä tehtävään auttamistyöhön. Joidenkin arvioiden mukaan 10 % Romanian väestöstä on romaneja, mikä tarkoittaa noin kahta miljoonaa ihmistä. Tätä romaniväestöä yhdistää pitkä alistettuna ja vainonkin kohteena oleminen. Nykypäivänä he asuvat kyläyhteisöjen sivussa, erillään muusta väestöstä. Tyypillisesti asuinalueelta puuttuvat kaikki suomalaisen vaatimattomankin asumisen mukavuudet, kuten lämmitys-, vesi-, sähkö- tai viemäröintijärjestelmät. Asumukset on kasattu saatavilla olevista jäterakennustarvikkeista. Noin 15-20 neliön huoneessa asuu jopa 5-8 henkeä, pääosin pieniä lapsia.
 
Osa romaneista asuu kaatopaikalla. Tämä kuva on otettu Napocan kaupungissa.
Kristilliseltä taustalta toimiva People 2 People Foundation auttaa romaneja tavaralahjoituksin, mutta ennen muuta perustamalla romanikyliin päiväkodin ja koulun. Lisäksi tämä säätiö rakentaa talousrakennuksia, joissa on peseytymis- ja wc-tilat. Näyttää siltä, että koulutus on se keino, jolla romaneiden elinoloja pystytään parhaiten kehittämään.
Tincan kylässä on jo pitkälle kehitettyä koulutustoimintaa romanilapsille.
Matkan aikana vierailimme kylässä, jossa ei oltu vielä päästy työskentelemään romanien kanssa. Täällä silmiinpistävää oli kaiken alkeellisuus. Toiseksi vierailimme kylässä, jossa työ oli käynnistynyt ja yksi opettaja työskenteli pienessä kyläkoulussa muutaman kymmenen lapsen kanssa. Kolmanneksi pääsimme tutustumaan Tincan kylään, jossa on jo useita vuosia toiminnassa olleet päiväkoti ja koulu. Tincan koulu oli myös viranomaisten tunnustama ja osin rahoittama. Koulussa noin 250 lasta saa päivittäin opetusta, kerran viikossa lämpimän aterian ja lisäksi opettajat ohjaavat ja neuvovat myös lasten perheitä. Pääosin kaikki toiminta tapahtuu lahjoitusvaroin.
People 2 People Foundationin johtaja ja matkaoppaamme sekä Tincan paikallisia lapsia.
Vierailumme romanikyliin mahdollistui paikallisen oppaamme, People 2 People Foundationin johtajan, Nicun opastuksella. Nicu ja johtamansa säätiö ovat paikallisille tuttuja ja romaniperheet luottavat heihin. Matkan aikana meille kirkastui se, että tällainen toiminta voi olla mahdollista ainoastaan ihmisenä ihmiselle toimien.
Lapset leipovat ja iloitsevat arkisista asioista kaikkialla.

Lahden Diakonialaitos on tukenut viime vuosina Romaniassa tehtävää työtä tavaralahjoituksin. Myös jatkossa DILA tulee osallistumaan tähän auttamistyöhön. Romaniassa yhden opettajan palkkauksesta vuositasolla aiheutuu noin 6000 euron kustannukset. Lahden Diakonialaitos lahjoittaa tämän summan yhdelle kyläkouluista ja sillä taataan opetus usealle kymmenelle romanilapselle. Lisäksi DILAn nuorten työpajanuoret tulevat ensi vuoden alussa käynnistämään säännöllisen tavaralahjoituskeräyksen Romanian romaniperheille. DILAn avustustoiminnan painopiste on siellä, missä ihmisten koti sijaitsee.

Blogikirjoittajat Lahden Diakonialaitoksen toimitusjohtaja Tiina Mäkelä ja diakoniajohtaja Anne-Maria Karjalainen.

Tutustu lisää People 2 People Foundationiin: http://www.people2people.ro/