Hae tästä blogista

tiistai 10. syyskuuta 2019

KotiKummit -toiminta vähentää ikäihmisten turvattomuutta

"KotiKummit toiminnalla on vaikutusta asiakkaiden kuntoutumiseen. Turvapuhelinhälytykset ovat vähentyneet kotikummi -toiminnan myötä. Asiakkaiden toimintakyky on parantunut."

Yllä olevat palautteet on kerätty lahtelaisilta kotihoidon työntekijöiltä. Jo puolitoista vuotta KotiKummi -toimintaa on osoittanut sen, että vapaaehtoistoiminnalla voidaan tukea ammattilaisten työtä ja kehittää ammattilaisten tekemän työn rakenteita. Kun KotiKummit -toimintaa suunniteltiin oli keskiössä ajatus siitä, voitaisiinko vapaaehtoistoimintaa tuoda osaksi kotipalvelua. Tutkimukset osoittavat, että kotihoidon työntekijöiden työn haasteena on jäsentymättömyys ja vaikeus tukea ikäihmisiä esim. mielenterveyden haasteissa (Koivula ym. 2015). Kotihoitotyön aikatauluhaasteet ovat laajasti julkisuudessakin keskusteltu ongelma kotihoidon kentällä.

KotiKummit toiminta on Lahden Diakonialaitoksen koordinoimaa vapaaehtoistoimintaa, jota rahoittaa STEA.
KotiKummeissa tehty kehittämistyö osoittaa, että vapaaehtoistyötä voidaan toteuttaa ammattilaisten työn rinnalla. Tämän lisäksi vapaaehtoisten tekemällä toiminnalla on merkittävä positiivinen vaikutus ammattilaisten työhön. KotiKummit -toiminta on osoittanut myös sen, että vapaaehtoisuuden koordinaatiota tarvitaan: suomalaisilla ei ole vain tapana soittaa naapurin ovikelloa ja tarjota apua. Tarvitaan Lahden Diakonialaitoksen kaltaisia toimijoita, jotka välittävät hyväntekijöitä apua tarvitseville.

KotiKummit mahdollistavat yksityisille ihmisille ja yrityksille hyvän tekemisen.
KotiKummit kehittämistyö jatkuu STEAn rahoittamana edelleen vuoden 2020. Olisiko sinulla hetki aikaa ilahduttaa yksinäistä vanhusta? Seuraava kotikummien perehdytys järjestetään to 19.9.2019 klo 17-19 sekä to 26.9.2019 klo 17-19 Nastolassa Palvelukeskus Linnunlaulussa osoitteessa Toritie 10, Nastola (ilmoittautumiset paivi.villisuo@dila.fi). Lisätietoja KotiKummeista löydät: http://www.dila.fi/diakonia/kotikummit

torstai 20. kesäkuuta 2019

Nyt se on virallista: Diakoniastrategian jalkautuminen on alkanut onnistuneesti!


Lahden Diakonialaitoksen diakoniapalvelut yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa kehitti syksyllä 2017 uutta diakoniastrategiaa, joka valmistui vuoden 2018 alkumetreillä. Uusi strategia on siis puolitoista vuotta rytmittänyt diakoniapalveluiden kehittämistä ja toimintaa. 

Diakoniastrategia myös visualisoitiin. Strategian keskiössä on tavoittaa ne ihmiset, jotka uhkaavat jäädä muun avun ja tuen ulkopuolelle.


Lahden Ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelija Jenna Pitkänen kartoitti keväällä 2019 opinnäytteessään Strategian jalkautumisen ensivaiheet - Case Lahden Diakonialaitos miten diakoniastrategia on käytännössä jalkautunut diakoniapalveluiden työn arkeen.

Diakoniastrategian painopisteet.

Pitkänen toteaa opinnäytteessään, että diakoniastrategian "jalkautuminen on lähtenyt käyntiin onnistuneesti". Pitkänen perustaa tuloksensa henkilöstön haastatteluista saatuihin tuloksiin: henkilöstö on hyvin perille strategian tarkoituksesta ja sisällöstä. Lisäksi henkilökunta on sitoutunut toimimaan strategian mukaisesta. Myös strategiaviestintään oltiin tyytyväisiä.

Sen sijaan henkilöstö koki, että itse strategian laadintaan heillä oli vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa. Myös seurantaan kaivattiin enemmän tietoa siitä, missä mennään tällä hetkellä tavoitteiden suhteen.

Itse arvioin, että onnistuneen alkuvaiheen strategiajalkautuksen taustalla on systemaattinen keskustelu strategian teemoista ja painopisteistä eri forumeilla. Painopisteet elävät diakoniajohtajan ja johtoryhmäläisten puheissa ja teemoihin on palattu erilaisissa yhteyksissä (kuten diakoniapalvelulinjojen kokoukset ja johtoryhmän kokoukset). 

Mutta strategiaviestintää on kevään 2019 ja kartoituksen teon jälkeen myös tiivistetty: koko diakoniapalvelulinjan henkilöstö suoritti huhti-kesäkuussa mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinon tutkinnon osan (laajentuvassa yhteisössä toimiminen), jonka yhteydessä kehitimme yhdessä Dilakorttelin toimintaa laajenevan yhteisön suuntaan. Lisäksi pohdimme yhdessä henkilökunnan, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa D-areenassa maaliskuussa miten yhä paremmin tavoittaisimme Lahden alueella yhteiskunnassa heikossa asemassa olevia. Koulutuksessa ja D-areenalla syntyneitä ideoita on myös viety konkreettisiksi kokeiluiksi yhdessä vapaaehtoisten ja asiakkaiden kanssa. Näin ollen strategian painopisteet ovat jo monelta osin muutettu konkreettiseksi tekemiseksi.
D-areena 6.3.2019 ja tiukkaa pohdintaa diakoniapalveluiden henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kesken.
Diakoniajohtajana ja strategista vastaavana on pohjattoman mielenkiintoista elää todeksi viisivuotista strategiakauttamme ja nähdä ja kokea mitä tapahtuu, kun sanat paperilla muuttuvat arkitodellisuudeksemme. Itse olen huomannut kehittämiskohteena sen, että strategia pölyttyy auttamattomasti pöytälaatikkoon, mikäli siitä ei aktiivisesti puhu, kirjoita ja jäsennä arkea strategian kautta. Jenna Pitkäsen opinnäyte toimi hyvänä strategiaherättelijänä, kiitos yhteistyöstä Jenna!

Lähteet:
Pitkänen, J. 2019. Strategian jalkautumisen ensivaiheet-Case Lahden Diakonialaitos. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/166871/Pitk%c3%a4nen_Jenna.pdf?sequence=2&isAllowed=y

tiistai 4. kesäkuuta 2019

"Tuli ensimmäistä kertaa tunne, että olen juuri oikeassa paikassa"

Jyväskylässä 17.-19.5.2019 järjestetyillä Kirkkopäivillä nähtiin viisi D-areenaa, joiden tehtävänä oli herättää keskustelua vapaaehtoisuudesta, hyväntekeväisyydestä, köyhyydestä, ruoasta ja ikääntymisestä. D-areenoista muodostuikin kaari yksilöstä yhteiskuntaan: areenat alkoivat Lahden Diakonialaitoksen tuetun vapaaehtoistoiminnan teemalla ja päätyivät Oulun Diakonissalaitoksen fasilitoimaan puolueiden edustajia yhteen koonneeseen köyhyyskeskusteluun.
Mari, Marjo, Juha, Tanja ja Jani keskustelivat Kirkkopäivillä D-areenassa teemasta "Vapaaehtoistoiminnan kohteesta aktiiviseksi toimijaksi". 
Keskustelu vapaaehtoisuudesta ja hyväntekeväisyydestä tiivistyi toimijuuteen ja siihen, kuinka jokaisella on oikeus olla oman elämänsä asiantuntija ja toimija. Vapaaehtoisuus - ystävyyskin - on sitä, että voimme kulkea toinen toistemme rinnalla ja mahdollistaa, että jokaisen itsemääräämisoikeus toteutuu. Helsingin Diakonissalaitoksen diakoniajohtaja Ilkka Kantola kiteyttää omassa blogitekstissään keskustelua itsekunnioituksen kautta: Tuen ja huolenpidon piiriin ottaminen ei saa johtaa siihen, että yksilön itsekunnioitus entisestään heikkenee. Lahden Diakonialaitoksella kehitetty tuetun vapaaehtoistoiminnan malli mahdollistaa vapaaehtoisena toimimisen myös tukea tarvitseville erityisryhmille. Vapaaehtoisemme Jouni tiivisti omaa vapaaehtoisuuden kokemustaan ikäihmisten parissa oivallisesti: "Tuli ensimmäistä kertaa tunne, että olen juuri oikeassa paikassa".

Myös keskustelu ruoasta noudatteli samaa toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden teemaa. Jokapäiväinen leipä Suomessa 2029 -keskustelujen tuloksena todettiin, että: "Jokapäiväinen leipämme on muutakin kuin ruokaa. Siksi suomaisessa ruokapöydässä syödään 2029 yhdessä ja yhteisöllisesti, ympäristöystävällisesti tuotettua, suomalaista ruokaa. Kestävä ruuan tuotantotapa löytyy suomalaisesta maataloudesta ja pelloista. 2029 hyvinvointi jakaantuu nykyistä paremmin. Silloin Suomessa ei ole enää leipäjonoja." Kirkkohallituksen koordinoima Yhteinen keittiö -hanke onkin tehnyt uraauurtavaa työtä ympäri Suomen yhteisöllisten ruokailujen lisäämiseksi.

Viimeisenä D-areenana toteutunut poliitikkojen keskustelu köyhyydestä nosti esiin mm. toimeentulotukilakiin liittyviä ongelmakohtia sekä mielenterveyden häiriöiden vaikutusta köyhyyden syntyyn.
Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja Pekka Asikainen johdattelee puolueiden edustajia köyhyyskeskustelussa. Keskustelussa mukana Touko Aalto (Vihr.), Li Andersson (Vas.), Jussi Halla-aho (PS), Eija-Riitta Korhola (Kok.), Aila Paloniemi (Kesk.) ja Eija Tuohimaa (SDP).
Poliitikkojen keskustelussa keskusteltiin myös diakonian ja kirkon merkityksestä hyvinvointivaltiossa. Esiin nousi mm. näkemys kirkosta yhteiskunnan eettisen infrastruktuurin rakentajana.

D-areenat ympäri Suomen jatkuvat Kirkkopäivien jälkeenkin! Jos olet kiinnostunut konseptista, voit olla yhteydessä esimerkiksi tämän blogin kirjoittajaan.

Mikä on D-areena?

D-areena on meidän kaikkien areena: tapahtuma ja tila, jossa on mahdollisuus tulla kuulluksi ja kuunnella muita. D-areenalla keskustellaan yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista muita kunnioittaen ja kenties omia ajatuksia tuulettaen. Ei etsitä yhteisymmärrystä, mutta ymmärretään yhdessä. Keskiössä ovat yhteiskunnassa kulloinkin esillä olevat, ihmisiä puhututtavat ja pohdituttavat asiat. Mikään aihealue ei ole D-areenalle vieras tai kielletty.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

1+1 mentoritoiminta vähentää tehokkaasti nuorten yksinäisyyttä

Lahden Diakonialaitos on toteuttanut Lahden alueella vuodesta 2016 1+1 mentoritoimintaa STEA:n rahoittamana. 1+1 mentoritoiminnan ideana on löytää vaikeassa elämäntilanteessa oleville nuorille aikuisia, vapaaehtoisia mentoreita ystäväksi ja tukijaksi. Vuosittain toiminnassa on mukana kuutisenkymmentä nuorta ja mentoria. Toimintaa koordinoivat kaksi Särö-vapaaehtoistoiminnan työntekijää.
1+1 mentoritoiminta tarjoaa tukea 13–29-vuotiaille lahtelaisille nuorille vapaaehtoistoiminnan keinoin.

Tänä keväänä Lahden ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat Maria Kolari ja Jennika Nora kartoittivat opinnäytteessään 1+1 mentoritoimintaa ja sen merkitystä niin nuorten kuin mentoreiden arkeen ja elämään. Opinnäytteen myötä saatiin tietoa 1+1 mentoritoiminnasta mukana olevien näkökulmasta sekä eväitä toiminnan kehittämiseen.
Särö-vapaaehtoistoiminnan upeat ja nopeat työntekijät koordinoivat 1+1 mentoritoimintaa.

Opinnäytteessä mentorit kertoivat monipuolisesti syitä sille, miksi juuri he ovat lähteneet mukaan tukemaan nuoria: 
"Mä aattelin et vois tehä jotain sillee niiku tai ku mä olin sen ikänen tai nuo-rempi ni mulkaa ei ollu kavereita sit mua oltii kiusattu koulussa."

"...mä kaipasin jotain sellasta aktiviteettia ja sit mä halusin auttaa ja olla jonkun ehkä mahdollisesti avuksi jollekki, kumminki ku mulla oli tietoa ja tuntemusta alalta."
Omat vaikeat elämänkokemukset ja/tai halu auttaa muita olivat muun muassa mentoreiden motiiveita lähteä toimimaan vapaaehtoisena.

Mitä nuoret sitten kokivat saavansa mentoritoiminnasta? Nuoret kertoivat toiminnassa mukana olemisen vähentäneen yksinäisyyttä ja antaneen tarkoituksen nousta sängystä ylös:
"Sit koki vähemmän yksinäisyyttä,ku ties et oli aina sit joku siel."

"Et ois jotain tekemistä, et saa niiku herättyy aamulla, et hei et jää sinne vii-denneks päiväks vaan nukkuumaan."


Kolarin ja Noran opinnäytetyön tulosten perusteella 1+1 mentoritoiminnalla on merkittävä vaikutus nuorten kokemaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Erityisesti toiminnalla on vaikutusta yksinäisyyden kokemukseen ja toiminnassa mukana olo lisää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Diakonialaitoksen omassa kartoituksessa tehtiin sama havainto: 97 % mentoritoiminnassa mukana olevista nuorista kertoi yksinäisyytensä vähentyneen.

Erityisen merkillepantavaa on, että nuroten omat myönteiset kokemukset mentoritoiminnasta kannustavat nuoria aloittamaan myös itse vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudessa: kaikki opinnäytetyössä haastatellut nuoret aikovat myös itse ryhtyä tulevaisuudessa vapaaehtoistoimijoiksi. Samaan aikaan mentorit kertoivat, että mentorina toimiminen oli selkeyttänyt mentoreiden omia elämäntavoitteita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Yhteenvetona voikin todeta, että vapaaehtoisena toisen ihmisen tukijana ja rinnallakulkijana saa myös itse apua omaan elämäänsä. 

Lähde:

Kolari, M. & Nora J. 2019. ”SIT KOKI VÄHEMMÄN YKSINÄISYYTTÄ, KU TIES ET OLI AINAJOKU SIEL.”1+1 mentoritoiminnan merkitysnuorten kuin mentoreiden arkeen ja elämään. Lahden Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/166504/Maria_Kolari.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Suorat lainaukset ovat lainauksia opinnäytetyöstä.