Etelä-Suomen Sanomat uutisoi näyttävästi yksinäisyydestä
(ESS 27.5.18). Me Lahden Diakonialaitoksen diakoniapalveluissa tunnistamme
yksinäisyyden yhtenä harmia, pahaa mieltä, surua ja alakuloisuutta aiheuttavana
ilmiönä. Olemme huomanneet, että monet aiemmin kiinteät yhteisöt murenevat
käsiin tässä ajassamme, jossa ihmiset viettävät vähemmän aikaa esimerkiksi
sukulaistensa kanssa kuin aiemmin.
Lahden Diakonialaitos kehittää koko ajan Lahden
keskusta-alueelle yhteisöllistä Dilakorttelia. Osana kortteliamme toimii mm.
Särö-vapaaehtoistoiminta, jonka kautta pikkulapsiperhe tai nuori voi saada
vapaaehtoisen ystävän/mentorin. Perheistä 83 % ja nuorista jopa 97 % ilmoittaa,
että vapaaehtoinen on vähentänyt heidän yksinäisyyttään.
Jos Sinä haluaisit olla meidän yhteisön mukana tekemässä
hyvää, olet tervetullut tekemään kanssamme vapaaehtoistyötä ikäihmisten,
pikkulapsiperheiden tai nuorten parissa. Dilakortteliin voit myös tulla vain
olemaan ja kokemaan iloa toisten ihmisten kanssa!
Yksinäisyydelle on olemassa vastavoimia – toisen auttaminen,
ihmisten kanssa juttelu ja oman äänen kuuluville saaminen tuo iloa, merkitystä
ja tarkoitusta elämään. Meillä Diakonialaitoksella pääset toimimaan hyvän
elämän puolesta. Löydät lisätietoa eri vaihtoehdoista www.dila.fi/diakonia tai piipahtamalla
Kohtaamispisteellämme vanhalla linja-autoasemalla torstaisin klo 10-12!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti