Hae tästä blogista

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Yhteisössä on voimaa – Yhteisökärpänen-hankkeen tulokset ja toiminta

Kärpäsessä opetellaan pikkukyläksi uutisoi Etelä-Suomen Sanomat maaliskuun alussa (ESS 2.3.2021). Juttu keskittyi Yhteisökärpänen-hankkeeseen ja sen toimintaan. Yhteisökärpänen on Dilan ja Lahden kaupungin yhteinen hanke, jonka tavoitteena on lisätä Kärpäsen alueen asukkaiden osallisuutta yhteisöllisyyden keinoin. Kylämeininkiä onkin syntynyt hurjaa kyytiä hankkeen startattua viime vuoden elokuussa, sillä asukkaat ovat olleet aktiivisesti mukana erilaisen toiminnan ideoinnissa, toteuttamisessa ja siihen osallistumisessa. Tuloksia on tullut, kuten ESS asian toteaa.
Kaikki lähtee kohtaamisesta 

Viime elokuussa yhteisökehittäjä Tiia Niuranen saapui Kärpäseen ja lähti ensitöikseen tavoittelemaan asukkaita jalkavoimin. Keskustan Dilakorttelista tutusta Arvo-kärrystä kunnostettiin talkoovoimin toinen kappale, joka pääsi Yhteisökärpäsen käyttöön. Arvo-kärry on liikkuvaksi kohtaamispisteeksi tarkoitettu kärry, jonka avulla ihmisiä tavoittaa juuri sieltä, missä he kulloinkin liikkuvat. Myös kahvit ja keksit kulkevat sulavasti Arvo-kärryn kyydissä. Loppukesän ja syksyn aikana Arvo-kärryn kanssa kohdattiin 95 asukasta. Tammikuusta 2021 alkaen kokeilussa on ollut ”liikkumaton Arvo-kärry”, joka on sijoitettu Kärpäsen kirjaston aulatilaan. Tarjolla on ollut pientä juotavaa ja syötävää sekä juttuseuraa koronaturvallisuus huomioiden. Neljän ensimmäisen kerran aikana on kohdattu yhteensä yli 20 ihmistä.

Kun yhteisöllisyyttä halutaan lähteä rakentamaan ja lisäämään, on tärkeää kuunnella niitä ihmisiä, joita asia koskee. Tätä periaatetta noudattaen myös Niuranen lähti liikkeelle. Asukkaiden kanssa keskustelu paljasti, mitä toimintaa alueelta puuttuu ja millaista toimintaa toivotaan. Kärpäsen alueen vanhempien toiveesta alkunsa sai esimerkiksi pikkulapsiperheille suunnattu kohtaamispaikka Leikkaritreffit. Syyskuun-marraskuun välisenä aikana Leikkaritreffit kokoontui 9 kertaa ja käyntikertoja kertyi yhteensä lähes 150. 




Valmennuksella vapaaehtoiseksi 

Syksyn aikana startattiin yhteensä neljä ryhmää, jotka kokoontuivat viikoittain. Toimintaa oli lapsiperheille, nuorille aikuisille ja ESS sanoin ”ihan kaikille”. Kaikkiaan käyntikertoja oli eri ryhmissä ja toiminnoissa lähes 400. Lisäksi syksyllä pilotoitiin Korttelivalmennus-ryhmä, jonka tavoitteena oli lisätä osallistujien omia voimavaroja sekä rohkaista heitä yhteisen tekemisen toteuttamiseen. Valmennus onnistui erinomaisesti: kaikki osallistujat kertoivat yksinäisyytensä vähentyneen ja löytäneensä mielekästä tekemistä arkeen. Valmennuksen lopuksi kaikki osallistujat kokivat, että heillä on jotain annettavaa muille ja että he ovat valmiita toimimaan muiden ihmisten ja oman asuinalueensa hyväksi omien voimavarojensa mukaisesti. Etelä-Suomen Sanomien jutussa kerrottiin alueella käynnistyneistä korttelilenkeistä, jotka saivatkin alkunsa erään valmennukseen osallistuneen ideasta. Hän luotsaa nyt viikoittain kokoontuvaa lenkkeilyporukkaa, johon on osallistunut keskimäärin 4–6 henkilöä. 




Yhdessä on mukavampi pörrätä 

Yhteisökärpänen on hanke, jonka tavoitteena on Kärpäsen alueen osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen. Korona on haastanut toiminnan toteuttamista lähes koko hankkeen ajan. Yhteisökehittäjä Niurasen mukaan ihmisillä on kuitenkin suuri tarve toisten kohtaamiselle ja yhteiselle tekemiselle.

Poikkeukselliset ajat ovat vaatineet joustoa, toiminnan uudelleenjärjestelyitä ja rutkasti mielikuvitusta. Yhteisökärpänen on kuitenkin onnistunut kohtaamaan satoja alueen asukkaita, toteuttamaan erilaisia ryhmiä ja järjestämään mielekästä tekemistä yhdessä asukkaiden kanssa koronarajoitusten puitteissa. Yhteisökärpäsen sloganiksi muodostuneessa lausahduksessa hankkeen idea sanoittuu tiiviissä paketissa: Yhdessä on mukavampi pörrätä. 

Tiia Niuranen ja Kiia Lehtinen (Teksti on kirjoitettu Yhteisökärpänen-hankkeen omien asiakaskyselyiden ja tilastointien sekä Etelä-Suomen Sanomien julkaiseman lehtijutun pohjalta.)

Pasanen, Mervi (2021). Kärpäsessä opetellaan pikkukyläksi. Etelä-Suomen Sanomat 2.3.2021.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti